Pipsa tarinoi

[Pipsa]

[Pipsa]

27.2.2010 - Indi muuttaa talliin

Esko naputtaa auton rattia, ruuhka selvästi hermostuttaa miestä lähes yhtä paljon kun trailerilla olevaa tammaa. Hymyilen iloisesti, kaivaen kännykän esille. Näyttö on tyhjä - ei viestejä. Nana oli luvannut tänään pitää tunnit, sillä olin kertonyt tytölle meneväni katsomaan uutta hevosta. Pelkkä kuvitelma jo siitä, kuinka tämä reagoisi nähdessään tallin uuden asukin saa hymyn kohoamaan korviin saakka. Myönnettäköön kuitenkin, että Indigo´s Diva tai pelkkä Indi oli hyvä ostos, sen verran taitava neitokainen oli.

- Meneekö vielä pitkään? kysyn käännähtäen katsomaan Eskoon.
- Ei, kilometri vielä, mies mumisee kääntäen rattia hieman. Käännän radiota kovemmalle vaihtaen sen miehen suosimasta iskelmästä NRJ:lle. Hytkyn hetken musiikin tahtiin, kunnes tallin kenttä tulee näkyviin. Moikkaan kentällä luultavasti loppukäyntejä kävelevälle Alinalle ja auton pysähtyessä loikkaan alas maahan. Läimäytän oven kiinni ja virnistän silmät suurina tuijottavalle Nanalle, sekä tämän takana seisoville tallilaisille.

- Pipsa mehän puhuttiin vaan kattomisesta, Nana tokaisee. - Sitä paitsi meillähän on jo tuntiponeja tarpeeksi ja mahtuuko toi ees talliin?
- Totta kai mie sen katoin, virnistän. - Ja sitä paitsi tää ei oo tuntsari vaan miun yksäri.
- Minkä ihmeen konin sie oikeen oot itelles sitten ostanu? tyttö mulkaisee minuun.
- Konin?! Indi ei kyllä todellakaan oo mikään koni, tokaisen. - Kohta näät.

Sukkelaan pujahdan ottamaan tamman trailerista ulos. Se mulkaisee minuun oman arvonsa tuntevasti, peruuttaen ulos siroin liikkein ja pysähtyen pää ylhäällä seisomaan kaikkien eteen.

Kaikki odottavat trailerista astelevan pienen ja karvaisen ponin, mutta ehei. Sieltä astelee kuvankaunis kimo, joka katsoo ylpeästi talliin päin. Indigo´s Diva nostaa päätään ylös ja hirnahtaa aivan kuin tietäen, että se oli tullut kotiin.

- S-siis mikä toi on?! Nana vinkaisee. - Toihan on ihan jumalattoman iso!
- Aika kiva, Sanni toteaa silmät pyöreinä. - Eiks toi oo vähän iso siulle?
- Ei tietenkään, virnistän taluttaen tammaa hieman.

Taluttelen oldenburgia tallipihalla kymmenisen minuuttia, kunnes se ei enää ole millään lailla jännittynyt.

- Tää on nyt siun uus kotis, totean kimolle, joka katsoo minua ruskein silmin.

[Pipsa]

[Pipsa]

24.4.2010 - Mammat ulkoilemassa




Leveästi hymyillen katselen tarhassa kirmaavaa tammalaumaa - ainakin kaksi niistä tulisi saamaan perheenlisäystä itselleen.
- Ajattele, jo toukokuussa Nennyn ja Annin vierellä kirmaa pikkuvarsulit, hihkaisen Ellille.
- Ja me saadaan rahaa, tämä virnistää minulle leveästi leikillään. - Noo, tai ainakin toisesta. Rahaakin varsojen myötä varmasti tulisi (ja kuluisi) mutta tärkeintä varsakaksikon kanssa olisi kuitenkin tärkeintä se, että niistä tulisi tervejärkisiä ja ihmisystävällisiä nuorukaisia, jotka sitten aikanaan lähtisivät mahdollisesti uusiin kotiin.

- Otetaan ne kiinni ja mennään ratsastamaan kun vielä voiaan, totean vaaleaverikölle nauraen.
- Joo, tämä hihkaisee. - Miulle Anni!
- Joojoo, tän kerran, virnistän napaten riimunnarun portin suulta, lähtien pyydystämään mustanruunikkoa jääräpäätä.

[Pipsa]

17.6.2010 - Indi



Kävin esteitä treenailemassa Indin kanssa ja kunnon työskentelyn jälkeen puunasin sen oikein hienoksi.

[Emi]

Pipsan kaappiin ylläripylläri! : ))


Kuvassa: Pipsa ja Rise <3

Kaapissa piirustus lojunu vähän aikaa, niin oli pakko antaa sulle, Ellillekki etin/teen : ))

Oi kiitos, hieno! Kuva on hieman pieni ja sumea, mutta kivalta näyttää (: - Pipsa

Attachments:

[Pipsa]

14.7.2010 - Rankka tallipäivä

Jane heitti päätään ja mulkoili minua murhaavalla katseellaan - jos katse olisi voinut tappaa, olisin minä jo vainaa. Vieressä kävelevä Elli nauroi huomautukselleni ponin katseesta ja kai tämän nauruun kuului sekin, että näytin ehkä hieman huvittavalta Janelle. Onneksi olimme Ellin (ja Nanan) kanssa kaikki pienikokoisia, joten tallissa asuvan kahden nuorukaisen koulutus pystyttiin hoitamaan oman piirin toimin.

Jane oli kulkenut alkuun haluttomasti, nakellut niskojaan ja pysähdellyt peruuttelemaan vähän väliä, mutta nyt se kulki jo oikein päin ilman pahempia temppuiluja. Alkuun oli tuntunut, ettei tästä mitään tule, kun poni oli ollut kuin perseelle ammuttu karhu, mutta työ oli tuottanut tulosta.
- Eiköhän tää nyt oo tässä, henkäisin ja annoin ohjan valua pitkäksi. Jane venytti lyhyttä kaulaansa nautinnollisesti ja suuntasi varsamaisen hirnahduksen kentän toisessa päädyssä kulkevalle Hermannille. Siinä se sitten olisi, viimeinen ponien kesälomaa edeltävä treenauskerta Janen kanssa. Loman jälkeen kerrattaisiin vanhaa ja sitä ryhdyttäisiin ratsastamaan ravissa ja käynnissä itsekseen, laukkaa harjoiteltaisiin vielä liinassa.

Pyyhin hikeä otsaltani, taas olisi yksi rankka tallipäivä melkeinpä lopussa, vielä täytyisi vain hoitaa Jane ja viedä laitumelle, Emi ja Wicca olivat luvanneet hoitaa ponien tarkistuksen ja muut iltatallin asiat. Olin luvannut itselleni viettää tämän illan tv-ruudun ääressä ja olisi viimeinkin aika katsoa Nanalta lainaan saamani elokuva. Toisaalta olisin voinut painua suoraan nukkumaan - univelkaa oli riittämiin.

Reippain ottein riisuin shetlanninponilta varusteet, antaen sen eteenpäin hoitajalleen, pienikokoiselle Wicalle, joka suuntasi ponin kanssa pesuboxille - viilennyt tekisi tammalle takuuvarmasti hyvää. Kipaisin vielä viemään kamppeitani toimistolle. Simmut puoliummessa laahustin toimistoon, lysähtäen pienelle punaiselle sohvalle.
- Oli ilmeisesti Janen kanssa rankka koulutus? Emi virnuili vierestä.
- Oli vähän joo plus kävin eilen kahelta nukkumaan ja heräsin tänä aamuna viieltä ratsastamaan poneja Ellin kaa läpi, kun oli pakko tulla tosi aikaseen ennen kuin kuumuus alkaa, totesin haukotellen nautinnollisen leveästi.

Viimeisillä voimillani kaivoin laukustani kylmän Coca-Cola pullon, ottaen siitä jättimäisen kulauksen. Kotiin ei onneksi olisi pitkä matka, mutta sekin tuntui nyt pitkältä. Ehkä jäisin tähän vain hetkeksi nuokkumaan…

[Pipsa]

26.heinäkuuta 2010 Palkkio

- Ellii! kutsun blondia, joka oli varmasti parhaillaan toimistossa ihanasti viilentävän tuulettimen edessä.
- Niinh Pipsa? Elli hymyilee siistien vaaleita hiuksiaan.
- Meillä on sitten tasalta luvassa tunti parille aloittelijalle, ootkos nähny hoitajia missä? Mumisen haukotellen leveästi.
- Siellä toimiston suojissa ne kököttää, Elli virnistää kiskaisten oven auki. En voi olla virnistämättä huomatessani Mellun, Erikan, Wican, Jempun, Emin ja Rallan kykkimässä tuulettimen edessä.

- Keitä kiinnostas lähteä uittamaan ja piipahtaa jäätelökioskilla? Ehdotan salamyhkäisesti. Iloisesti tytöt hihkaisevat yhteen ääneen.
- Teidän ei tarttee kun taluttaa tunti ponskeja, jatkan. Hetken asiaa mietittyään tytöt suostuvat, minun ja Ellin onneksemme.

- Okei, eli taluttajat ja talutettavat on näin: Mellu ottaa Annin, Erika voi taluttaa Viliä, Wicca sitten Weikkoa, Jemppu Hermannin ja Ralla Nennyn, Emi ja Meeri voi vaihtaa sitten jonkun kanssa, joka näyttää väsähtävän, Elli luettelee.

- Mitkäs myö muuten otetaan sitten uittoon itellemme? mietin ääneen. - Päätetäänkö sitten sen talutuksen jälkeen?
- Juu, päätetään vaan, blondi nyökkää, vilkaisten pihalle. Nopealle vilkaisulla nään lauman ratsastusvarusteisiin pukeutuneita pikkutyttöjä lähestyvän tallia.

- Moi, mitkä ponit meille tulee? selvästi lapsista rohkein, Riina, joka on ennenkin käynyt ratsastamassa kysyy.

- Totanoin, Siulle tulee Nenny, Mintulle Nenny, Julialle Hermanni, Kaisalle Weikko, Annalle Vili ja Lindalle Anni, luettelen listasta ponit. Nyökkäillen tytöt suuntaavat hoitajien avuksi, minun suunnitellessa tunnin sisältöä. Hitaasti istahdan toimistoon tietokoneelle, vilkaisten nopeasti Facebookin. Ei taaskaan mitään tärkeää sielläkään, eikä myöskään säköpostissani. Ei kestä kuin hetki, kun kännykkäni pirahtaa soimaan.

- Pipsa, ponitalli Flienistä, vastaan automaattisesti, sillä useimmiten soittajat olivat tunnin varaajia.
- Tuntia varailisin, onkos teillä milloin tunteja, mihin voisin tulla? Flienin vakioasikas Aura kysyy.
- Ootas hetki. Kuudes päivä elokuuta, eli ensiviikon perjantaina ois siulle sopiva tunti, kerron vilkaisten tunti kalenterista.
- Joo, se kuulostaa oikein hyvältä, tyttö myöntyy lopettaen puhelun. Vikkelästi kirjaan tunnin varauksen ylös, vilkaisten kellooni. Taas kerran haukotellen suuntaan ulos toimistosta, katsomaan ovatko ponit valmiina lähtöön.

- Oottekos työ valmiita? huikkaan kovaan ääneen, saaden vastaukseksi nyökkäyksiä. - Okei, mennään sitten nyt maneesiin, kun siellä on ees hitusen viileämpi.

Letka ratsastajia ja poneja lähtee matelemamaan kohti pientä maneesia, taluttajien nyt jo näyttävän kuumaan kuolevilta. Heh, onneksi olin saanut tytöt värvättyä hommaan, pahimmassa tapauksessa olisin saattanut itse joutua taluttamaan.

TUNNIN JÄLKEEN

- Huh, onneks se on nyt ohi, Mellu huokaisee sipaisten hikistä otsaansa.
- Onneks sentään päästään uittamaan, se viilentää, Wicca hihkaisee. Hymyillen kuuntelen tyttöjen iloista pulinaa, vilkaisten tallissa seisovaan Elliin.

- Okei, ennen kuin riisutaan ns. turhilta hevosilta varusteet, niin katotaan mitkä otetaan uittoon. Eli jos Mellu ottaa Tuitsun, Erika Bjallan, Jemppu Hermannin, Ralla Nennyn, Wicca vois ottaa vaikka Annin, Meeri Riston ja Emi vaikka Vilin, + mie ja Pipsa voidaan mennä kakspäällä Indillä tai Kallella? Elli ehdottaa. Nyökäten tytöt lähtevät riisumaan Weikkoa, joka on ainut tunnille olleista poneista, joka ei tule mukaan uittoon. Hetken pohdimme Ellin kanssa, kumman ottaisimme, Indin vai Kallen. Loppujen lopuksi päädymme Kalleen, sillä ilman punttaajaa Indin selkään pääsy on lähes mahdotonta.

Eikä kestäkkään pitkään, kun lauma ratsukkoja suuntaa kohti metsää.

- Pipsa

[Pipsa]

[Pipsa]

1.9.2010 - Hakkaa päälle pohjan poika.

Kalle seisoo paikoillaan jännittyneenä, katsoen traileriin epävarmasti, tietämättä mennäkö vai eikö mennä. Maiskutan sille ja nykäisen kevyesti riimunnarusta, ruunan tehdessä päätöksensä ja löntystellessä sisään traileriin.
- Sehän meni hyvin, Elli hymyilee silmät säihkyen, työntäen trailerin takaluukun kiinni.
- Jep, saa tosin nähä miten se kisoissa käyttäytyy, kun ei olla kauheasti kisattu, hymähdän istahtaen pelkääjän paikalle, vaaleaverikön loikatessa kevyesti ratin taa. Hiljaa auto hurahtaa käyntiin, Ellin ohjatessa auto hiekkatielle maisemien valuessa eteenpäin hiljalleen.

Radio soittaa Matin ja Teppoa jonka mukana hoilaan täyttä kurkkua ah niin ihastuttavalla äänelläni Ellin virnistellessä vieressä. Auton navigaattori huudattaa ohjeitaan tasapaksulla äänellä, auton töyssähtäen viimein täynnä olevalle parkkipaikalle, minun luodessa vaaleille kasvoilleni irvistyksen.
- Se on menoa nyt, henkäisen suoristaen mustaa kisatakkiani ja hypähtäen ulos auton ovesta. Autossa puoliunessa nuokkunut Iri ponkaisee ottamaan Kallea ulos autosta, minun katsellessa ympärilleni. Edessä olisi kahdeksankymmenen sentin luokka, mikä oli aika normaalia kisaamaani tasoa, Indin kanssa olin toki kisannut metri kahtakymmentäkin, mutta silti kisapaikalla viimeistään laukesi päälle se ainainen kisajännitys ja pään sisällä raikumaan äänet; kuinkahan se Kalle nyt kisoihin suhtautuisi, säikkyisikö se, muistaisinko radan, olivatko kaikki varusteet aivan varmasti mukana ja aivan kuin se hanskapari olisi jäänyt keittiön pöydälle ja päläpälä. Pyöräytän olkapäitäni taaksepäin ja kahmaisen kypärän kainaloon, hipsien muiden vanavedessä täysin vieraaseen paikkaan.

Kuten kisapaikalla yleensäkin, aika kuluu siivillä, enkä ehdi tajutakaan mitään kun jo istun lämmittelyalueella Kallen selässä. Aputiimini, suomennettuna siis henkisenä tukenani toimiva Elli ja hevosenhoitajana oleva Iri ovat puunanneet suomenputen kisakuntoon - sen punaruskea turkki sädehtii auringon paisteessa, aina sikin sokin oleva harja on siistitty ja vanha, tummansininen satulahuopa on vaihtunut puhtaanvalkeaan kisahuopaaan. Luon kaksikolle kyllä-kai-mie-selviän-katseen ja lyhennän jalustimet tottuneesti estemittoihin, ohjaten komean ruunan uralle, kilpakumppanien katsoessa meitä arvostelevalla katseellaan. Tajuamatta mitä teen, nostan käteeni pystyyn ja vilkutan tervehdyksen minua onko-tuo-aivan-kajahtanut?-ilmeellä tapittaville kisakumppaneille, päästäen ilmoille vielä kimeän moi-äännähdyksen. Päätään pyöritellen Elli läimäisee otsaansa, Irin vain virnuillessa leveästi.
Raviin Kalle lähtee kuin hauki rannasta, äkäisellä pinkaisulla raviin ja häntäänsä heilauttaen. Kevennän rauhallista tahtia, ruunankin alkaessa pikkuhiljaa rentoutua erilaisten kiemuroiden avulla. Iri näyttää kentän laidalta peukkua, minun kannustaessa virnistäen punertavan suomenhevosen reippaaseen laukkaan. Tyytyväisenä annan ruunan mennä pitkin askelin uraa pitkin, mukaillen sen liikettä. Kaikessa rauhassa otan vielä pidemmän laukkapätkän, hypin lämmittelyesteitä ja kertaan rataa mielessäni. Ensimmäinen ratsukko on jo suunnannut radan viimeisille esteille, minun vuoroni olisi kolmantena. Jännittynyt hymy kohoaa huulilleni kuunnellen kuulutusta.
- Seuraavana radalle Emilia Westerberg ratsullaan Pahemus! tasapaksu naisen ääni kuuluttaa. - Pipsa Hänninen ja Oikukas Ajatus valmistautuvat.
Elli ja Iri ovat hipsineet jo katsomoon, minun taputellessa innokkaalta vaikuttavan ruunan kaulaa, radalla siltä tulisi ainakin virtaa löytymään - sen olivat äsken hypätyt esteet osoittaneet. Hermostunein elein suoristan kisatakkiani, vilkaisten kentälle päin. Lämmittelyalue oli aivan kisakentän vieressä, joten sinne pääsisi nopeasti. Kuuluttajan kuuluttama aika menee ohi korvieni, mutta “Pipsa Hänninen ja Oikukas Ajatus kentälle”, kuuluu kyllä aivan selkeästi. Rykäisten ohjaan ruunan kisakentälle, toivottavasti se ei keksisi vetää mitään ihmeellisiä säpsyjä tai kuumuisi hirvittävästi. Noh, kuten sanotaan, se ei pelaa joka pelkää.

Kentälle päästyäni pyydän Kallen reippaaseen raviin, tsekaten ensimmäisen esteen sijainnin ja nostaen laukan. Ruuna pysyy hyvin sopivassa tempossa ja loikkaa esteen vahvalla, epäröimättömällä hypyllä jatkaen matkaa reippaassa laukassa okserille. Lasken laukka-askelia hiljaa mielessäni, valmistautuen aina huolellisesti uuteen hyppyyn. Kaikki tuntuu jo menevän hyvin, kunnes suomenhevonen huomaa jotain katsomossa ja säntää pikaiseen laukkaan, pystyn lähestyessä aivan liian kovalla vauhdilla. Hätäisillä pidätteillä yritän pidättää ruunaa, mutta turhaan - se syöksyy esteelle ja hyppää aivan liian läheltä, tuloksena virhepisteitä. Päätäni pudistellen ja suu mutrussa ohjaan punarautiaan läpi loppuradan, tuloksena neljä virhepistettä. Melko tyytyväisenä otan Kallen rauhalliseen käyntiin ja kehaisen sitä kunnon taputuksella kaulalle, ratsastaen takaisin lämmittelyalueelle.

- Hienosti meni, Elli hymyilee sädehtivästi taputtaen suomenputen lihaksikasta kaulaa.
- Irii, sie saat jäähytellä tän plus hoitaa lastauskuntoon, ei mitään kiirettä, hymyilen ruunan hoitajalle pirteästi, laskeutuen alas selästä. - Me mennään Ellin kaa käymään buffetissa, eiks jeah?
Vaaleaverikkö vastaa leveällä virnistyksellä, tämän kiiruhtaessa vanavedessäni kohti mehukkaan näköistä buffettia, ostaisin ainakin limupullon, kolmioleivän, jäätelön, karkkipussin….

Kun viimein pääsen istumaan buffet-alueen penkille, aukaisen suuni leveään haukotukseen.
- Ootko tyytyväinen teiän saavutukseen? Elli hymyilee ottaen huikan mehupullostaan.
- Iha jees meni, mutta oltas varmaan sijoituttu jos oisin saanu sen vauhin pysymään tasasena, totean huokaisten.
- Mutta, turha sitä on mennyttä märehtiä! Ei me sentään murhemursuja olla, eihän? Elli virnistää. Hymyilen vaaleaverikölle lämpimästi, parempaa tukihenkilöä maa tuskin päällään kantoi!

[Pipsa]

Liekkijärven kenttäkisojen kisatarina

- Äitii! Kato miten iso heppa! pikkulapsi kiljaisee kauempana, osoittaen sormellaan kimoa puoliveristä. En voi olla virnistämättä, löytyyhän Indiltä säkäkorkeutta sentään lähes satakahdeksankymmentäsenttiä, ainakin pyöristettynä. Olimme jo hyvissä ajoin saapuneet paikalle kahden hevosen kanssa, saadaksemme varmasti hyvän paikan trailerille, ja tietenkin, jotta hevoset saisivat hieman aikaa hengähtää rauhassa.

- Emi, viititkö käydä hieman lämmittelemään Indillä? huikkaan tamman hoitajalle, tytön nyökätessä. Hymyillen suuntaan auton luo, etsien kisavaatteitani. Sydämeni on vähällä hypätä kurkkuun, (tai enemminkin varmaan pysähtyä), tajutessani unohtaneeni kaikki kisavaatteeni kotiin, tai tallille, minne lie. On vähällä, ettei korvistani ala jo nousta höyryä, tai etten ala vollottaa kovaan ääneen. Vikkelästi kaappaan pesusienen hevosten varusteiden joukosta, kai sekin tässä tilanteessa kelpaisi stressipallon korvikkeeksi, - ainakin toivottavasti.

- Pipsa, mitä ihmettä sie teet? oot sie ihan kajahtanut? Elli, nainen, (joka on kaikkea hevosenhoitajani ja psykologini väliltä) tokaisee vilkaisten minua hämmästyneesti.
- Unohdin KAIKKI, siis aivan kaikki ratsastusvaatteeni! parkaisen tahtomattani kovaan ääneen. Muutamat jo paikalle saapuneet ihmiset vilkaisevat minua vihaisesti, minun toivoessa voivani kadota maan alle.

- Noh, noh, kyllä sie ilman kisatakkia pärjäät, ja lainaat vaikka miun kenkiä, Elli hymyilee jopa ärsyttävän rauhallisesti.
- Nuohan on nyt miun räpylöille varmaan neljä numeroa liian pienet, huokaisen vilkaisen jalkoihini. - Onhan ne nyt sentään paremmat, kuin ei kenkiä ollenkaan.
- Onhan siulla mukana kuitenkin kypärä ja kannukset, vai?
- On, onneks, vaikka toisaalta, en niitä välttämättä tarttee Indillä noin helpossa luokassa, mumisen hiljaa. Facebook-addiktina en voi välttää pakkomiellettäni suunnata kännykälläni nettiin kertomaan hädästäni, enkä kommentoimatta muiden tiloja, mutta se on sitten aivan toinen juttu…

- Täältä myö tullaan! Emi, hevosenhoitajani hihkaisee iloisesti. - Mikäs nyt mättää?
- Se, että unohdin kaikki kisavaatteet kotiin, lukuun ottamatta ratsastushousuja ja kypärää. Nyökäten tyttö ojentaa tamman minun käsittelyyni, minun taputtaessa sitä haikeasti.

- Tervetuloa Liekkijärven syksyiseen hevostapahtumaan! kovaäänisistä ilmoitetaan selvästi Annen äänellä. - Pian kenttäkisojen kouluosuus alkaa, ensimmäisenä radalle saapuu Annika Siltanen ratsullaan Monkey Mix. En voi olla hymyilemättä hevosen tyhmälle nimelle, kuvitellen miltä kyseinen ratsu näyttäisi. Minun ratsastusvuoroni olisi melko loppupäässä, joten kiire minulla ei ainakaan vielä ole. Hyräillen otan Ellin ojentaman mustan kypärän vastaan, tunkaisten sen päähäni.
- Tartteetko punttaajan? nainen virnistää, minun nyökätessäni myöntävästi. - Yy, kaa, koo! Jännitys myllertää vatsassa, vaikkei kyseessä olekkaan ensimmäiset, tai muuten erikoisen tärkeät kisat.

Keli on alkanut vähitellen muuttua aurinkoisemmaksi, taivaan ollessa täysin pilvetön. Varovaisesti ohjaan tamman lämmittelyalueelle, vilkaistessani arvioivasti muiden hevosia. Suurin osa ratsukoista on pukeutunut siististi, vaikka kuitenkin melko harvalla on päällään kisatakkia. Ruskeaseuratakkini on sentään onneksi puhdas, vaikkei mikään kaunokainen mielestäni olekaan. Rauhallisesti kokeilen kaikki askellajit läpi, hyvällä menestyksellä. Vaikka Indi hieman kyttäileekin muita hevosia, tuntuu se varsin pehmeältä ja miellyttävältä ratsastaa.

Annan tamman ravata melko rennosti eteenpäin, kerratessani samalla mielessäni helpon B:n ohjelmaa, jota olin koko edellisen viikon opetellut. En voi kuin ihailla edessä köpöttelevän shettiksen ratsastajan sinnikkyyttä, sillä poni ei todellakaan näytä olevan sieltä helpoimmasta päästä; ratsastaja on onnistunut tippumaan jo lämmittelyjen aikana neljästi. Mahassani tuntuu möyrivän kokoajan yhä enemmän, minun suurin piirtein täristessä jo selässä - tai ainakin niin luulen. Alueen laidalla pyörii lauma pikkutyttöjä, jotka osoittelevat selvästi Indiä innoissaan. Vaistomaisesti heilautan otsahiukseni pois silmiltä, suoristaen samalla selkäni. Lapset selvästi ihailevat ratsuani, onhan se sentään kaikkien lapsien unelma hevonen, - valkoinen ja kiltti.

[Pipsa]

"Älä ota elämää liian vakavasti, et koskaan selviä siitä hengissä"

Suomenhevoset kiitävät rinta rinnan suoraa tietä pitkin kuolan ja mudan värjätessä niiden turkin harmaaksi. Niiden askeleet liitävät eteenpäin ja kavioiden kumina täyttää tajunnan. Vaalea harja piiskaa kasvojani ja pidemmän laukkapätkänkin jälkeen on se vielä täynnä energiaa. Vielä viimeiset metrit ruunat kiitävät rinnakkain ohi suuren ja vanhan petäjän, kunnes ryhdyn hiljentämään Riston vauhdin rauhallisen laukan kautta ensin rauhalliseen raviin, sen jälkeen käyntiin. Ellillä Kallen kanssa taas hiljentäminen on vaikeampaa - punarautias steppailee paikoillaan, pyörii ympyrää, tekee ihme hyppyjä ja heittelee päätään, se haluaisi jatkaa selvästi matkaa kovemmassa vauhdissa. Taputan kermakaramelliksi ristityn ratsuni kaulaa, ohjaten sen toisen, kookkaamman suomenputen eteen.
- Huh, sehän oli menoa, vaaleaverikkö, Elli toteaa rauhoitellen samalla Kallea.
- Jep, harmi vaan kun ei voia osallistua ite niihin laukkakilpailuihin, henkäisen posket punottaen kirpeästä pakkassäästä. - Mutta eiköhän näien hoitajat pääse kiitämään melkosta vauhtia!
- Pitää varmaan hommata ensiapu paikalle, jos muutkin hevoset on näin intona, Elli virnistää ja kehottaa minua siirtymään reippaaseen raviin. Ristolle riittää pelkkä pieni pohkeiden sipaisu nostaa ravi, mikä on vain hyvä. Annan ohjan valua hieman pidemmäksi ja ruunan venyttää niin itseään.

Kestää vielä pari kymmentä minuuttia, kunnes suomenhevoskaksikko viimein kaartaa tallin pihaan. Kalle ei malttaisi seisahtua Ellin tullessa alas, kun taas oma hevoseni vain seisoo korvat hörössä aloillaan. Hyvin koulutettu ponski, ei voi muuta todeta, hymähdän hiljaa mielessäni. Tallissa parkkeeraamme hevoset leveälle tallikäytävälle, jossa ne on helppo riisua. Risto tuhisee tyytyväisenä päästessään eroon varusteistaan ja sen kuraiset pintelit saavat minut melkeinpä voimaan pahoin. Pikaisesti käyn viskaamassa kaikki neljä pinteliä vesisaaviin lillumaan ja patjat jätän kuivumaan ilmavasti lattialle. Vielä huolellinen harjaus ja kevyt fleeceloimi selkään, kunnes vaalearautias on tyytyväisenä karsinassaan imuroimassa suuhunsa ahnaasti viimeisimmätkin heinänkorret.

Elli on jo painellut toimistoon, jonne kulkee minunkin polkuni. Huikkaan tervehdyksen toimistossa lojuville Flienin vakioporukalle ja kahmaisen lämpimän kaakaomukin käsiini. Siinä nojatuoliin uppoutuneena tunnen oloni hyvin levolliseksi ja miksi en tuntisi nyt kun kaikki on hyvin. Flien tuottaa suhteellisen hyvin, hevoset ovat menestyneet hyvin kisoissa ja niiden koulutus on edistynyt. Siinä hyvän olon puuskassa lupaudun vuokraamaan elokuvan ja hankkimaan syömiset illaksi poppoolle, luvassa olisi siis kunnon elokuvailta. Parhaassa tapauksessa saisin jopa ilmaista työvoimaa hoitamaan iltatallin…

[Pipsa]

2.11.2010 - Karkuri
Juu, varoitan tönköstä tekstistä!

Bjalla nojaa olkapäätäni vasten nuokkuen hiljaa paikoillaan. Hajamielisesti hymyillen rapsutan kirjavan tamman otsaa, pohtien Flienin asioita, katsellen siinä samalla osittain avonaisesta karsinanovesta käytävälle. Yksitoikkoinen sateen ropina kattoa vasten saa silmäluomeni melkein sulkeutumaan, kiitos myös pitkäksi venyneen illan. Haukottelen hiljaa, kuunnellen tallin ääniä. Vain hevosten hiljaista tuhinaa ja yksinäiset askeleet käytävällä. Yhtään varoittamatta kuuluu kova pamahdus, kun mitä ilmeisemmin jokin kolahtaa tallin kattoa vasten. Ennen kuin kerkeän tajutakaan, tönäisee säikähtänyt Bjalla minut nurin hirmuisella voimalla, sännäten kiitolaukassa ulos karsinastaan kaviot sementtilattiaa vasten paukkuen. Ilma paiskautuu ulos keuhkoistani, enkä hetkeen saa henkeä, samalla kun sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa. Hölmistyneenä jään siihen istumaan, kunnes tajuan nousta ylös. Sydämeni hakkaus on edelleen tiheää, kun kurkistan käytävälle. Aukinainen ovi saa minut kiroamaan kovaan ääneen, niin että talli raikaa. Islantilainen on painellut pihalle siis, mahtavaa. Juuri kun niin mieleni tekikin lähteä ulos tuonne tihkusateeseen kuralätäkköjä kiertelemään.

- Elli, missä sie oot? tuhahdan puhelimeen ärsyyntyneenä, en Ellin, enkä niin Bjallaankaan vaan omaan tyhmyyteeni. Miten ihmeessä en ollut tajunnut laittaa kiinni tallin ovea?
- Pipsa? Öö tiedät sä paljon kello oikein on? blondi kysyy hölmistyneenä.
- Puoli yhdeksän, sori vaan jos herätin, totean hihitellen mielessäni vahingoniloisesti ystävälleni.
- Niin no, mitä asiaa sitten on? Ei kai mikään hevonen oo sairas? tämä valpastuu.
- Ei ei, se minilehmän näkönen karvakasa vaan paineli just pihalle, mumisen.
- Bjallako? Miten? hölmistynyt ääni kysyy.
- No jos et kyselis vaan tulisit tänne? tuhahdan, harkiten samalla laittaisinko kumisaappaat jalkaan.
- Tuun niin nopsaa kun vaan pääsen, Elli hihkaisee virkeän oloisena.
- Mie painun jo ettimään sitä.
- Bjallaa?
- Mitäpä muutakaan, lausun sulkien puhelimen. Pikaisesti nappaan käsiini salmiakkikuvioisen riimunnarun ja pinkaisen pihalle minkä jaloistani kerkeän. Hyvällä tuurilla islantilainen olisi jäänyt nuuskimaan tarhassa kirmailevia tallitovereitaan.

Sade on muuttunut jo kovemmaksi, mikä ei onneksi häiritse tarhailevia hevosia, jotka olen pakannut sadeloimiin. Indi hirnuu perääni “et sä voi jättää mua tänne!” hirnunnallaan varsamaista kimakkuutta äänessään. Söpöä. Tsekattuani tallin lähiympäristön Bjalla-vapaaksi, painelen hippulat vinkuen takaisin tallirakennukseen, josta Elli minua tekstiviesteillä pommittelee. Tallinovi on raskas ja saan hetken tapella sen kanssa. Sisälle talliin mennessäni olen kuin uitettu rotta ja Elli toden totta huomaa sen, ottaen minut vastaan hysteerisesti hihittäen.
- Pipsa, tiesit sie että näytät piisamilta märkänä? blondi nainen hihittää.
- Hekoheko, olipas hauskaa, mutisen. - Lähetäänkö ekaks käymään Tapsan luona?
- Ai Tapion vai? Itse asiassa sinne Bjalla ois voinu mennäkin, pellolle siis, blondi hihkaisee kiiruhtaen edelläni. Saan melkein hölkätä pysyäkseni naisen pitkien askelien perässä, mutta olen tyytyväinen päästessäni mahdollisimman nopeasti sisälle Ellin autoon. Auton moottori käynnistyy huristen ja ennen kuin huomaankaan, on auto kaartanut jo tielle.

Auton pyyhkijät saavat työskennellä kovasti pitääkseen tuulilasin kirkkaana.
- Ei ole helppo elämä noillakaan, hymähdän.
- Millä? Elli kysyy vilkaisten minuun ihmetellen.
- Pyyhkijöillä, virnistän. - Joo, älä kysy.

Katselen vetistä tuulilasia ja sen takana olevaa tietä. Tien reuna on umpeenkasvanutta mäntymetsää ja -
- Bjalla! kiljaisen niin kovaa, että säikähtänyt Elli tekee äkkijarrutuksen, vilkaisten syyttävästi minuun, mutta minä pistän menemään kohti lehmänkirjavaa tammaa, joka seisoo keskellä autotietä hölmistynyt ilme ruskeissa silmissään.
- Voi kultapieni, eikö kukaan oo opettanu että tiellä ei saa seisoo? hymyilen jutustellen tammalle lähestyen sitä samalla askel askeleelta. Kun viimein olen ponin rinnalla, antautuu se kiinni suosiolla, enkä ihmettele - on tainnut Bjallakin saada tarpeekseen vesisateesta. Näytän autossa yhä istuvalle Ellille peukkua, naisen kasvoille levitessä huojentunut hymy. Nyt ei auttaisi kuin tarpoa sateessa tallille.
- Kiitos vaan karvakasa, kuiskaan ponille halaten kaulaa.