Mellun kaappi

i45.tinypic.com/160u6x1.jpg

Tein uuden kuvan, ja nyt ei oo niin musta, ja lisäsin läsin :----D


Suloinen kuva Tuitsusta. Varjostukset, valostukset ja lihasten jne. viivat ovat hienoja, tästä siulle 8v€ - Pipsa

16.3.2010 Ratsastelua

Olin tullut tallille noin tunti sitten, ja autoin Pipsaa ja Nanaa katsomaan, kuinka paljon rehua ja kauraa oli vielä jäljellä. Kun olimme valmiit, menin hakemaan Tuitsua laitumelta. Poni tuli ihmeellisen hyvin mukaani, ja ihmettelinkin hieman sen käytöstä, koska yleensä poni keksi jotain temppuja. Talutin sen karsinaan ja sidoin sen löysästi kiinni, että se ei pääsisi pyörimään, eikä piehtaroimaan karsinassaan. Hain satulahuoneesta harjapakin ja aloin nopeasti harjaamaan ponia, sillä minun piti vielä ehtiä ratsastamaan ja sitten kotonakin oli jotain tekemättömiä töitä. Kun poni oli kohtalaisen siisti muuten, (selvitin hieman harjaakin) hain kaviokoukun ja putsasin orin kaviot. Ihmettelin hieman kun poni näytti aivan torkkuvan, eikä keksinyt mitään kepposia. Tuitsun kavioiden kanssa ei tullut ongelmaa, niin kuin isojen hevosten kavioiden puhdistus operaatiossa, koska sillä oli niin pienet jalat eikä kenkiä.

Kun poni oli muuten valmis, kuljetin pakin pois ja toin satulan ja suitset. Nostin satulan ripeästi ponin selkään ja kun sain satulahuovan suoraan, kiristin satulavyötä pari reikää. Lämmitin kuolaimia hieman käsissäni, etteivät ne tuntuisi ponista niin inhottavilta ja puin sille suitsen. Ori otti kuolaimet myös ihmeen hyvin ja talutin sitä kohti maneesia. Sen ovella olivatkin jo Pipsa ja Nana, Nanalla oli mukanaan Risto ja hän kai aikoi ratsastaa sillä. ”Hei taas, tuletteko tekin ratsastamaan?” Minä kysyin ja hymyilin iloisesti. ”Juu, Pipsa lupautui pitämään minulle tuntia, niin ajattelin, että Ristokin tarvitsisi liikuntaa ja päätin tulla sillä ratsastamaan.” Myös pieni joukko muita ihmisiä oli kerääntynyt maneesin ovelle ratsujensa kanssa.

Pienen rupattelun jälkeen menimme sisään maneesiin ja kiipesimme ponien selkään satulavyöt kiristettyämme ja jalustimia säädeltyämme. Noin kymmenen minuutin alkukäyntien jälkeen siirryimme raviin, ja Tuitsu halusi seurata Ristoa. No, kerrran se pääsikin aivan lähelle isomman hevosen häntää, ja ehdin ja pelästyä että Risto potkaisisi ratsuani. Kun olimme toisessa päässä tekemässä ympyröitä, Pipsa huuteli meille ohjeita, ja kun ponini huomasi Riston olevan toisella puolella maneesia, se lähti nopeaa (ja pomputtavaa) laukkaansa Ristoa kohti, ja minä vain istuin hämmästyneenä kyydissä. Vähän ennen kuin olisimme jääneet Riston tallottavaksi, sain Tuitsun siirtymään kiitoraviin ja tein pari puolipidätettä. Ai että poni onkin säästänyt kepposet ratsastusta varten.. Tuumin, ja pudistin hieman päätäni.

Kun olimme lämmitelleet Pipsan mielestä tarpeeksi, hän kertoi meille tunnin tehtävän, ja se oli pohkeenväistö. Lähdimme A:sta keskihalkaisijalle ja kävelimme E:hen asti suoraa, siitä sitten aloitimme pohkeenväistön H:hon ja uralle. Takaisin A:han ja samaa rataa, kunnes vaihdoimme suuntaa niin, että teimme pohkeenväistön nyt M kirjaimeen. Aluksi ori ei oikein suostunut yhteistyöhön kanssani, mutta kun Pipsa neuvoi minua tekemään enemmän puolipidätteitä ja korjasi pari muutakin virhettäni, niin väistö alkoi jo sujua. Kun olimme tehneet juuri väistön, ja kääntyneet lyhyelle sivulle, Tuitsu näki Riston tulevan ravissa keskilinjaa ja aloittavan väistön, se keksi uuden jekun. Yhtäkkiä se siirtyi hiljaisesta, - mutta pomputtavasta – ravista laukkaan, ja minä kiljahdin hiljaa. Toivottavasti kukaan ei kuullut tuota, tuumin, samalla kun yritin hallita ponia, joka laukkasi päättäväisesti kohti Ristoa, mutta matka loppui lyhyeen, kun Pipsa seisahtui ponin eteen. Ori teki oikein komean pysähdyksen, harmi vain, kun minä meinasin lentää selästä. No, en kuitenkaan lentänyt, mutta kaikki olivat pysähtyneet katsomaan Tuitsun show’ta.

No, tunti sujui muuten ihan hyvin, paitsi että kun laukkasimme, Tuitsu keksi että pukittelu voisi olla mukava virkistys muuten niiiiiin ’tylsään’ tuntiin. Laukan jälkeen kävelimme vielä vartin, koska hevoset olivat hikisiä ja oli muutenkin vielä aika kylmä ilma. Tunnin jälkeen talutin ponin karsinaansa, riisuin siltä varusteet ja laitoin mp3’sen soimaan. Kuuntelin musiikkia samalla kun harjasin ponia ja välillä uppouduin siinä puuhassa unelmoimaan kesästä.

Baby are you down, down, down, down down
Down, down
Even if the sky is falling down,
Down, down, Ooh

Kun olin harjannut ponin pikaisesti, rupesin etsimään sen vilttiä, joka loppujen lopuksi löytyi Nuutin loimien alta. Puin sen ponille, ja menin kaivelemaan pussiani, josta kaivoin ihan uuden oranssin riimun. Puin sen Tuitsulle ja annoin sille samalla porkkanan, jäin vielä hetkeksi rapsuttelemaan ponia, ennen kuin minun pitäisi lähteä. Lopulta suukotin orin turpaa ja kävelin satulahuoneeseen. Avasin kaappini ja laitoin kypäräni sinne, sitten menin sanomaan ”hei” Nanalle ja Pipsalle.

You ought to know, tonight is the night to let it go
Put on a show, I wanna see how you lose control

So leave it behind cause we, have a night to get away
So come on and fly with me, as we make our great escape

Kävelin pyörälleni ja lähdin ajamaan kotiin päin.

-----------

Kuuntelin siis Jay Seanin Down - kappaletta.

Mukavan sujuvasti kirjoitettua tekstiä taas kerran, hienoa! Kivasti käytetty talliporukkaa ja Tuitsun luonnetta, eikä kirjoitusvirheitäkään. Tästä siulle siis 16v€ ja pahoittelut viivästyneestä kommentoimisesta - Pipsuli

Kiitos, tarinassa oli jonkun verran IRL'ssä tapahtuneita juttuja, ja päätin käyttää niitä tarinassa

Pian käännyinkin tallille johtavalle hiekkatielle ja sen kävelemisessä ei mennyt kauaa. Pääsin tallin ovelle parissa minuutissa ja kiskaisin sen auki. Talli oli tyhjillään, sillä hevoset oli viety jo tarhoihin, ja tunteja ei ollut tänään. Annoin katseeni kiertää tallissa ja näin tuntikirjaan liimatun oranssin muistilapun. Kävelin sinne ja napsautin valot päälle. Niin sain paremmin selvää tekstistä joka oli kirjoitettu hätäisen näköisesti.


Luettuani lapun lähdin kävelemään satulahuoneeseen. Pistin siellä vanhan radion soimaan ja etsin Bjallan harjapakin. Avasin sen ja tarkistin että siellä oli kaikki mitä tarvitsin. Kyllähän siellä oli – kaviokoukku, pölläri, piikkisuka ja pehmeä sekä kova harja + paljon muita harjoja ja hoitotuotteita mitä en nyt tarvitsisi. Kannoin sen tamman karsinan eteen ja otin koukusta riimun ja riimunnarun.
Kävelin pitkin pölyistä käytävää tallin ovelle ja astuin raikkaaseen ulkoilmaan.





Mutustelin kaikessa rauhassa kuivia heinän korsia, kunnes näin jonkun ihmisen tulevan luokseni. Nostin verkkaalleen pörröistä päätäni ja tutkin ihmistä tiukasti katseellani. Minua ei huvittanut vielä lähteä tarhasta, ja ravasinkin nopeasti laitumen toiseen päähän. Ihminen – tarkemmin sanottuna tyttö- seurasi minua hitaasti, rauhoittava ilme kummallisella naamallaan. Kallistin hieman päätäni. En menisi tuohon lankaan, hän vain yrittää uskotella minulle, ettei aijo viedä minua tunkkaiseen talliin ja siellä heittää satulan selkääni ja lähteä kentälle hyppimään monen metrin korkuisia esteitä. Pudistin päätäni ja jännitin lihakseni valmiina pakenemaan. Ihminen pysähtyi eikä katsonut minuun. Ihan niin kuin hän olisi tutkinut maata. Olisikohan siellä jotain kivaa? Astuin varovaisesti kohti ihmistä, mutta hän pysyi vain paikallaan.Kohta hän laittoi käden taskuunsa ja taskun sisältö rapisi. Olikohan hänellä jotain herkkuja?! Innostuin siitä, enkä enää välittänyt sisälle joutumisen vaarasta, vaan ravasin tytön luo.

Stamp on the ground
Jump, Jump, Jump, Jump
Moving all around
Tep tep da dow
Stamp on the ground
Jump, Jump, Jump, Jump
Moving all around
We're jumping all around

[/center]



Jonkun ajan päästä olin saanut Bjallan turkin kiiltämään kauniisti ja sen harjan melkein takuttomaksi. Sen tehtävän suoritettuani hain satulahuoneesta ponin varusteet, ja nostin satulan tamman selkään. Kun kiristin satulavyötä, tamma rupesi pullistelemaan ja sain vyön toiselta puolelta kolmanteen ja toiselta puolelta toiseen reikään. Puin suitset tammalle hitaasti ja rauhallisesti, mutta se vastusteli aluksi kuolaimia. Minulta meni tovi saada kuolaimet ponin suuhun, ja sitten se tiputti ne pois. Tälläistä taistelua jatkui tovi, kunnes olin niin nopea, että sain suitset ponin korvien taakse. Laitoin vielä kaikki remmit kiinni ja niin olin valmis.





Tuo tyttö – jonka nimi oli kuulemma mjellu, tai joku sellainen – talutti minut tallipihalle, ja kiipesi selkääni. Sitten hän vielä julmasti kiristi satulavyöni. Suljin silmäni, ja odotin kovaa potkua kylkeeni, sillä olin tottunut siihen. Pipsa , Nana ja Elli sekä pari muuta tallityttöä olivat kyllä aina todella varovaisia minulla ratsastaessaan, mutta muutama muu tuntematon tyyppi oli potkinut minua kovaa kylkiin ja vetänyt suusta. Niimpä odotin nytkin sellaisia potkuja ja suusta riuhtomista, mutta tunsinkin kyljissäni vain pienen hipaisun ja lähdin kävelemään eteenpäin, pitkin ohjin. Olin mielissäni siitä, ettei tuo mjellu-ihminen ollut potkinut minua tai repinyt suusta.

So come and join our love foundation
Go feel the heat, the sweet vibration
'Cause we are about to ignite
And we wanna go out tonight!

[/center]



Katselin kauniita maisemia, ja kannustin tammaa varovaisesti raviin. Se vastasi kiltisti ja nopeasti apuihini, toisin kuin issikkatammani Empya, joka oli oikea jääräpää. No, ei se ollut läheskään yhtä herkkä kuin Bjalla, mutta ihan sama. Kohta polku haarautui, ja annoin islanninhevosen päättää minne mentäisiin, tiesin nimittäin molemmista suunnista reitin kotiin. Mutta ennen kuin huomasinkaan, Bjalla oli pysähtynyt ennen risteystä. Aluksi kummastelin sen käytöstä, ja olin jo kannustamassa sitä eteenpäin. Pien kuitenkin tajusin mitä se tahtoi. Tamma tahtoi, että päättäisin kumpaan suuntaan mennään! No, käänsin sitä oikealle ja Bjalla lähti sinne halukkaasti ravaten. En viitsinyt hidastaa ponia, vaan nautin sen tasaisesta ravista.





Minutakin maisemat ovat hienoja Mjellu, mutta emmekö voisi jo laukata? Odotin innoissani tuntevani laukka avut, sillä tiesin että mutkan takana olisi mahtava laukkasuora. Jo muutaman sekunnin päästä tunsin hipaisun kylkeeni ja nostin laukan. Laukkasin niin kovaa kuin kavioistani pääsin, mutta kun tuo kyytissä nököttävä ihminen selvisi säikähdyksestä, (kai hän luuli että meinaan tiputtaa hänet ja karata… ) hän ryhtyi pysäyttelämään minua. Laskin päätäni, mutta hiljensin vauhtia tympääntyneenä ratsastajaani, Mjelluun. Siirryin töksähtelevään – mutta silti pehmeään – raviin. Ravasin vielä hetken, mutta kohta kyytiläiseni pyysikin minua hidastamaan käyntiin. Tottelin tyttöä, ja kävelimme viimeisen kilometrin.

Pian näinkin tallipihan edessämme. Kun pysähdyimme, Mjellu loikkasi alas selastäni ja talutti minut hoitopuomin luo. Hän otti minulta satulan ja laittoi sen puomille, ja avasi suitsieni hihnat. Sitten hän talutti minut tarhaani ja otti suitset pois. En lähtenyt pois ihmisen luota, vaan odotin kärsimättömästi palkintoani. Ihminen ei näyttänyt ensin tajuavan mitä olin vailla, mutta kun aloin hamuamaan hänen taskujaan niin hän arvasi. No, sain porkkanani ja lähdin ravaamaan heinäkasan luo.

Jälleen kerran mukava, aidon tuntuinen tarina. Tarinassa viehättää erityisesti juuri tuo edellä mainittu realistisuus - tälläistähän voisi tapahtua tosi elämässäkin. Bjallalle on hyvä päästä totuttelemaan uusiin ihmisiin ja tamma oli varmasti innoissaan päästessään maastoon lenkille (:

Elli tykkää myös! Kiva tarina ja musiikin sanat sopivat tähän hyvin. Sulle tosiaankin pitää päästä tekemään jotain palkintoa, niin ahkerasti olet hoidellut! Hyvin menee!
-Elli

Anteeks nyt kun sotken kaappia :ss Mut pakko (muka) mut joo, siis poistan tän viestin kun joku ns. merkkaa tän luetuksi :--D Kiitos tosta hienosta kuvasta täälä kaapissa, ja tajusin, et oon hoitanu tääl ehkä kohta vuoden :--DD Mut joo, ei se ihan mee kun oon nyt näin laiska enk yhtään aktiivinen :---/ Mut jo nyt yritän! (:

Mellu taukoilee myös nyt hieman, koulu alkaa maanantaina, ja koulupäivät pitenevät. :/ Yksi hoito olis jo valmiina, laitan sen kun saan kuvat scannattua!

Väsäsin Tuitsulle huvikseni karsinan oveen kyltin <:

KYLTTIKYLTTI

Vooi, suloinen :3 - Pipsa

"Minnekkähän ne on livahtanut?" Mietin ääneen jo hieman hätääntyneenä. Kävelin laitumen päästä päähän, ja tarkastin aidan, josta tietysti löytyi iso ponin mentävä aukko! "Niinpä tietysti.." Nurisin ja pujahdin auokosta.

Huhuilin poneja samalla kun kävelin metsänreunaa pitkin. Kiersin tallin taakse, missä ponit oliatkin mussuttamassa kukkapenkin antimia. Kävlin rauhallisesti niiden luokse, ja sain kuin sainkin melkein Tuitsua riimusta kiinni, ennen kuin se kaahasi pois luotani. "Ai hippaako te haluatte leikkiä?" Lähdin kävelemään hitaasti ponien perään, ja olin tietoinen siitä että kohta olisi pilkkopimeää. Tai ei nyt aivan, ei nyt ollut vielä aivan niiiiiiin syksy.

Pienen hippasilla olon jälkeen sain ponit talliin ja Pipsa kysyi ihmeissään kuinka mulla oli noin kauan kestänyt. Rupesin sitten siinä selittämään, että aidassa oli iiiiso reikä, josta pikku ponit olivat karanneet. Pipsa katsi minua hölmistyneenä. "Vastahan mä nyt ne aidat tarkistin!" Siinä sitten hetken kummasteltuamme päätimme että tulisin huomenna aamusta liikuttamaan Tuitsun, ja auttaisin aidan paikkaamisessa.

Vielä illan päätteeksi puunasin pikku-Tuisun ja hellin sitä ennen kuin lähdin kotiin.

Klassinen, hyvin kuvailtu tarina, tykkäsin! Oikein Tuitsumaista karauttaa vapauteen hippulat vinkuen ja saada kaikki aidat rikki (ja Pipsan hermot kireälle, kun se joutuu jooka ikinen viikko korjailemaan poninretkaleen tuhoja!) 2 TK:ta enää ja pronssimerkki yksityisvalmennuksen kera on siun! (:
- Pipsa